Yritys

Hovimäki täyttää 50 vuoden päästä 100 vuotta – ”Olisipa yritys silloin vielä hengissä ja saisinpa nähdä ne juhlat”

 

Elokuun viimeisenä päivänä 50-vuotissyntymäpäiviään juhlistavalla Hovimäellä on takanaan mahtavan monivaiheinen ja sopivasti sinne tänne rönsyilevä taival. Matka jatkuu yhä, mutta minne tie vie? Sen saa aika näyttää, sanoo yrittäjä Veli Lallukka.

Likiliikkeeseen kuuluvan Hovimäen yrittäjä Veli Lallukka ei lämpene liiaksi sähköisille kanaville ja verkkopalveluille. ”Himskutin nettikauppa, sanon vaan. Globalisaation keskellä olemme unohtaneet paikallisuuden merkityksen ja tilailemme tavaraa jostain Kiinasta. Se raha ei tule koskaan takaisin. Jos haluamme paikkakunnalle palveluja, niitä täytyy myös käyttää”, hän summaa.

 

– Elettiin vuotta 1968. Isäni Eino lähti Norjaan hakemaan lohta ja pysähtyi matkalla Nuorgamissa. Vaikka siellä oli vain yksi kauppa, alue suorastaan kuhisi norjalaisia asiakkaita. Isä hoksasi, että siinäpä vasta hyvä kauppapaikka, Hovimäen nykyinen yrittäjä, isänsä jalan jäljissä seurannut Veli Lallukka taustoittaa.

Tuskin osasi isä-Lallukka Nuorgamissa pyöriessään aavistaa, millaiset kelat yksi pieni bisnesidea saattaisi panna pyörimään. Aluksi näytti siltä, ettei mikään pyörä nytkähtäisi liikkeelle. Ulkopaikkakunnalta tuleviin kauppiasehdokkaisiin suhtauduttiin nyrpeästi, eikä maata meinattu myydä. Onnekas sattuma puuttui peliin. Vai oliko se sittenkin kohtalo?

– Edellisenä päivänä Nuorgamin kaupan kauppias oli ampunut Pierra-nimisen poromiehen porokoiran. Isä sattui menemään miehen juttusille ja kysyi, voisikohan tänne perustaa kaupan. Pierra puuskahti, että totta kai, ota niin paljon maata kuin haluat. Jos koiraa ei olisi ammuttu, kauppapaikkaa ei olisi saatu, Lallukka tietää.

Lehmänruhoja rekan katolla Nuorgamiin

Se, mitä ensimmäisen elintarvikeliikkeen rakentamisen ja avaamisen jälkeen tapahtui, on silkkaa historiaa. Kauppa alkoi käydä kohisten, kun Lallukka ja yrittäjäkumppanina toiminut Kekäle käyttivät karjalaista maalaisjärkeä ja laskivat yks yhteen: Norja on vuoristoinen maa, jossa liha, pakasteet, olut ja monet muut elintarvikkeet ovat kiven alla.

– No, meillä oli helppo alkaa kuskata nautaa ja possua Rovaniemeltä Nuorgamiin. Tai helppo ja helppo. Siihen aikaan ei tietenkään ollut nykyaikaisia koneita ja kojeita, mutta lehmänruhot kulkivat mukavasti rekan katolla vähän kuin turvavöissä. Ei se ollut silloin niin tarkkaa kuin nykyään, Lallukka kertoo.

Sana tuoreesta lihasta kiiri kauas ja asiakkaita alkoi vyöryä paikalle jopa satojen kilometrien päästä. Vaikka Veli Lallukka oli silloin vielä pikkupoika, muistaa hän isänsä hämmästelleen asiakkaiden ostosten määrää. Yhden ihmisen matkaan saattoi lähteä kymmentä pötköä makkaraa ja satoja kiloja sokeria. Mutta ei siinä kaikki. Hienoin keksintö ja sitä seuraava ryntäys oli vielä edessäpäin.

– Annas olla, kun keksittiin alkaa grillaamaan asiakkaille lihaa ja kalaa paikan päällä, Lallukka puuskahtaa.

Slogan sen sanoo: Hovimäki – aina ensin meille. ”Moni asiakas kertoi käyneensä jossain muualla ensin ja löytäneensä etsimänsä vasta meiltä. Veljeni Esko ehdotti, että alettaisiin käyttää tätä myös mainoslaiseena”, Hovimäen yrittäjä Veli Lallukka naurahtaa.

Buumista notkahduksen kautta nousuun

Nuorgam oli valmis, mutta ei homma siihen jäänyt. Yrittäjähenkisiä kun olivat, päättivät miehet alkaa etsiä toista kauppapaikkaa. Sellainen löytyi Näätämöstä. Vuonna 1974 perustettiin ensimmäinen toimipiste Rovaniemelle, jossa myös yrityksen päävarastot sijaitsivat. Sitten keksittiin laajentaa Sodankylään, Ivaloon ja Kemiin. Elettiin 70-luvun alkua. Liiketiloja kohosi eri puolille Lappia ja kauppa kävi kuin siimaa.

– Buumi oli päällä ja halpahallit lähtivät Suomessa vetämään. Kaikki toimipaikkamme menestyivät ja tavaran menekki oli kovaa. 80-luvun alussa sukumme osti Kekäleen osuuden pois, minkä jälkeen tästä tuli Lallukan perheyritys, Lallukka sanoo.

Tulevaisuutta suunniteltiin pitkänäköisesti ja uusia tontteja ostettiin eri puolilta Suomea. Tarkoitus oli laajentaa liiketoimintaa entisestään. Hyvään nousukiitoon tuli kuitenkin kohtalokas särö kun pitkäaikainen luottotyöntekijä jäi kiinni kavalluksesta. Ei se ollut kaiken loppu, eikä edes lopun alku, mutta kuitenkin niin suuri pettymys, että se veti nopeasti pohjan jatkosuunnitelmien alta.

– Kavallus vaikutti meihin sekä fyysisesti, että henkisesti todella paljon. Niinpä päätimme alkaa sulkea liiketiloja yksitellen. Jäljelle jäi lopulta Rovaniemen liiketila, joka on nyt ainoa, mutta sitäkin menestyvämpi. Kaikkea menee, ja eniten kysytään kelloa, Lallukka vitsailee.

”Aina on kyydissä pysytty”

Hovimäen 50-vuotinen taival on ollut yhtä vuoristorataa. Kohdalle on sattunut kavalluksen lisäksi monia myymälävarkauksia, tuhopolttoja, uhkauksia ja mitä moninaisimpia selkkauksia, joita joku saattaisi jopa vastoinkäymisiksi kutsua. Lallukalla on kuitenkin toisenlainen asenne. Hän ajattelee, että tekevälle sattuu ja kaikesta voi oppia, eikä koskaan saa jäädä tuleen makaamaan.

– Se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että yrittäjänä joutuu kohtaamaan vaikeitakin asioita. Emme me olisi tässä, jos olisimme antaneet periksi. Aina on kyydissä pysytty ja eteenpäin menty, hän toteaa.

Lallukalla on omien sanojensa mukaan sairaus, johon ei löydy lääkettä. Sen nimi on yrittäjyys. Oireenkuvana on ”jatkuva pieni ressi, joka täytyy pitää yllä koko ajan”. Miehen itsensä mielestä syytä huoleen on silloin, jos yllättää itsensä liian levollisesta olotilasta. Se viestii siitä, että jotain on jäänyt tekemättä tai jotain on tulossa. Lallukan asenne on tullut verenperintönä.

– Olen syntynyt yrittäjäksi, enkä osaa olla jouten. Täytyy juosta täysillä pysyäkseen paikallaan. Isäni teki töitä 81-vuotiaasti asti, mutta minä aion tehdä vieläkin pidempään, hän vakuuttaa.

Alussa oli elintarvikekauppa nimeltään Säästöpalvi. Se muuttui sittemmin sekatavarakauppa Hovimäeksi. ”Nykyään myymme kaikkea aina taloustavaroista vapaa-ajan välineisiin asti. Kuulumme myös isoon työkaluketjuun IKH:n, jonka kautta tilaamme laadukkaat työkalut valikoimiimme”, kertoo Hovimäen yrittäjä Veli Lallukka.

Sopimaton Saastopalvi

Hovimäki on Karjalassa oleva paikka, josta myös Lallukan suku on lähtöisin. Siitä maisemakuvasta ja idyllistä, jonka keskellä Eino Lallukka varttui, ei kuitenkaan ole jäljellä enää rahtuakaan. Kivijalatkin on taloista viety. Isän kotipaikka heräsi kuitenkin henkiin perheyrityksen myötä. Yrityksen nimi muuttui Hovimäeksi suvun perinteen kunnioittamiseksi. Miten niin muuttui?

– No, katsos kun tuli tuo digiaika. Aina 2000-luvulle asti yrityksemme nimi oli Säästöpalvi, josta moni meidät vieläkin muistaa. Mutta miltä se näyttää esimerkiksi sähköpostissa tai verkkosivun osoitteena? Saastopalvi? Ei kovinkaan houkutteleva nimi. Niinpä lähdimme vaihtamaan, Lallukka selittää.

Nimenvaihdos ei tapahtunut silmää räpäyttämällä. 2000-luvulla ei enää niin vain kuljeteta nautoja rekkojen katoilla, saati vaihdeta nimiä lennossa. Sanomista tuli siitä, että Hovimäki oli käytössä jo muilla toimijoilla ja jopa suositulla TV-sarjalla. Lallukka esitti kuitenkin perustelut asialleen.

– Sanoin, että ottakaa muilta se nimi pois, mutta antakaa meidän pitää se. Hovimäki edustaa koko meidän sukua ja yrityksen historiaa. Selitys meni läpi. Tietysti asiakkaille me kerromme, että myös Hovimäki TV-sarja kertoo meidän suvustamme, Lallukka nauraa.

50 vuoden päästä 100 vuotta

Asiakkaat ja luottotyöntekijät ovat Hovimäen koko toiminnan tärkein elin. Parhaat työntekijät ovat olleet talossa jo 50 vuotta. Asiakaskuntakin on vakiintunutta, mikä on pitkälti vahvan paikallisuuden ja paikoillaan pysymisen ansiota. Tai siis, jos Lallukalta kysytään, niin jatkuvassa liikkeessä olemisen.

– Olemme nyt erittäin stabiilissa tilassa, mutta se ei tarkoita pysähtymistä. Pysähtyminen on kauppa-alalla lopun alku. Me kehitymme koko ajan ja reagoimme asiakkaiden toiveisiin ja palautteeseen, hän toteaa.

Hovimäki järjestää kaikille avoimet synttärijuhlat 50-vuotisen elontaipaleen kunniaksi. Juhlat pidetään Hovimäen pihassa Rovaniemen Teollisuustiellä elokuun viimeisenä päivänä. Ohjelma säilyy salaisuutena h-hetkeen asti mikä sopii mainiosti koko Lallukan suvun filosofiaan: tulkoon kaikki yllätyksenä, se, mitä tapahtuu nyt ja tulevaisuudessa.

– Tulevaisuuden suhteen en osaa sanoa muuta kuin että toivottavasti yritys on hengissä ja saisin itsekin olla näkemässä Hovimäen 100-vuotisjuhlat. Jestas, niitähän pitää kohta alkaa suunnitella, Lallukka hoksaa.

 

Juttu on julkaistu alunperin Lapin Kansan nettisivuilla 26.8.2018